On auttamattomasti tullut syksy. Tänään heräsin ja luulin että on yö, kun oli niin pimeää, mutta kello olikin yli kuusi. Onneksi jonkinlainen sisäinen herätyskello toimii.

Eilen sain koneeseeni virushyökkäyksen, tai niin luulin - mutta se olikin jonkun virustorjuntaohjelman myyntihuijaus. Viruksia ei koneen omilla torjuntaohjelmilla löytynyt, jäljelle jäi vain tuo haittaohjelma, josta kyllä ei ole muuta vahinkoa kuin että se on helvetin ärsyttävä. Läiskii bokseja tuonne alakulmaan jatkuvasti.

Yö meni krampatessa; menin myöhään nukkumaankin sillä sain puolenyön aikaan inspiraation värjätä hiukset, joten nyt en ole nukkunut paljonkaan. Ei silti väsytä. Hiukset ovat nyt pinkin sijasta violetit. Odotan aamuvaloa että saan otettua kuvan Facebookiin ladattavaksi.

Aamuisin olut maistuu aina ihmeen hyvälle. Vasta iltapäivästä tulee se vaihe jolloin alkaa tökkimään. Mutta nyt on punkkuakin kolme litraa, sekä rommilikööripullo. Menee siis mukavasti.

Olin eilen lääkärillä ja piti mennä senjälkeen terapiaan, mutta menin odotteluaikana baariin yhdelle ja senjälkeen sedät tarjosivat, niin jäi sekin terapiakerta käymättä. Sitten löysin ihanan farkkuminihameen ja tuhlasin siihen kympin.

Uutta virtuaalitallia on nyt tehty urakalla. Siitä tulee suuritöinen, mutta toivottavasti saamme senverran hoitajia että se on sen arvoista. Mainostin eilen varmaan 40 eri paikassa. Tänään pitäisi jatkaa hommaa... Ja tottakai kouluttaa niitä omia hevosia. Taitaa olla aika ryhtyä toimeen.