Ne ottaa taas maksa-arvot, että nähdään paljonko haittaa mä olen ryyppäämiselläni onnistunut tekemään. Tähän asti ne on olleet normaalit. Sitten verensokeri kun suvussa on aikuisiän diabetesta, sekä verenkuva mistä en tiedä mikä se on. Ja kai ne siihen lähetteeseen on parit huumetestitkin lätkäisseet.

Eilen itkin vieroitusoireissani, kun piti päivä olla ilman alkoholia ennen tätä. Tiedän kyllä mitä siitä tulee kun pääsen kotiin sieltä - vedän viinaa kaksin käsin kunnes joko tipahdan tai saan jonkun hysteriakohtauksen. Ensimmäinen vaihtoehto houkuttelee huomattavasti enemmän.

Jano... haluaisin vissyä. Vaikka palelen kyllä ilman kylmää juomaakin tarpeeksi, olen taas käärinyt sairaalan aamutakin tähän satiini- ja velourvaatteideni päälle.

Kirjoitin eilen pitkän sähköpostiviestin terapeutille, olin silloin niin lääketokkurassa etten meinannut muistaa koko asiaa. Toivottavasti se auttaa jotain johonkin suuntaan. Kun lääkärillä käydessäni tahtoo aika aina loppua kesken vaikka se on täysi tunti - ja terapiassa istun mitään puhumatta 45 minuuttia joka tiistai (mikä muuten maksaa kaupungille 65 euroa/kerta). No on kai se nyt helpompi puhua kun esitetään kysymyksiä ja niiden jatkokysymyksiä, kuin yrittää improvisoida jotain kun toinen kysyy korkeintaan "mitäs mietit?".

Huokaus. Yritän kirjoittaa jotain muuta.

Eilen sain koneeseeni virushyökkäyksen, tai niin luulin - mutta se olikin jonkun virustorjuntaohjelman myyntihuijaus. Viruksia ei koneen omilla torjuntaohjelmilla löytynyt, jäljelle jäi vain tuo haittaohjelma, josta kyllä ei ole muuta vahinkoa kuin että se on helvetin ärsyttävä. Läiskii bokseja tuonne alakulmaan jatkuvasti.

Yö meni krampatessa; menin myöhään nukkumaankin sillä sain puolenyön aikaan inspiraation värjätä hiukset, joten nyt en ole nukkunut paljonkaan. Ei silti väsytä. Hiukset ovat nyt pinkin sijasta violetit. Odotan aamuvaloa että saan otettua kuvan Facebookiin ladattavaksi.

Aamuisin olut maistuu aina ihmeen hyvälle. Vasta iltapäivästä tulee se vaihe jolloin alkaa tökkimään. Mutta nyt on punkkuakin kolme litraa, sekä rommilikööripullo. Menee siis mukavasti.

Olin eilen lääkärillä ja piti mennä senjälkeen terapiaan, mutta menin odotteluaikana baariin yhdelle ja senjälkeen sedät tarjosivat, niin jäi sekin terapiakerta käymättä. Sitten löysin ihanan farkkuminihameen ja tuhlasin siihen kympin.

Uutta virtuaalitallia on nyt tehty urakalla. Siitä tulee suuritöinen, mutta toivottavasti saamme senverran hoitajia että se on sen arvoista. Mainostin eilen varmaan 40 eri paikassa. Tänään pitäisi jatkaa hommaa... Ja tottakai kouluttaa niitä omia hevosia. Taitaa olla aika ryhtyä toimeen.

Katseltiin poikaystävän kanssa Lostia tänään, mutta en siihenkään pystynyt keskittymään oloni takia. Olen soittanut loputtomiin sitä euroviisuvoittajabiisiä ja katsellut sitä youtubesta. Jotakin piristystä sentään. Nyt soi Bonnie Tylerin Total Eclipse Of The Heart.

Manic Street Preachersin uusi levy on iskenyt ja lujaa. Kuten aina, biisejä on alkuun todella vaikea erottaa toisistaan. Mietittiin tuossa yhtenä unettomana yönä MSP:n lukuisia levyjä ja yritettiin löytää niiden joukosta joku, jossa soundit eivät olisi koko levyn ajan samanlaiset, mutta tultiin siihen tulokseen että kaikki levyt ovat olleet siinä mielessä aika hyvin temaattisia kokonaisuuksia.

Lisää olutta.

Yritin taas kerran kirjoittaa tarinaa samasta aiheesta. Eri muotoisia alkuja sille alkaa olla jo lähemmäs kymmenen. Mutta tämän aloitin hiukan eri tavalla. Ajattelin että voisin nyt jatkaa sitä. Ahdistus on tässä senverran helpottanut juodessa.

Kyseessä on tällä kertaa tehosienestysreissu, joten kylälle ei tarvitse mennä. Siitä syystä poikaystäväkin jäi kotiin, ja yöllä oli yksinäistä nukkua. Heräsin kolmen ja neljän välillä hirvitävään tuskatilaan, ja oli pakko ottaa pari tennaria että olo rauhoittui ja sain nukuttua. Mistä lie vieroitusoire, kun lääkkeet on otettu vähän miten sattuu ainakin viikon ja muita käytetty luvatta.

Olen tosiaan ollut viikon tätä ennen pehmeässä puoliunitilassa, kuin pumpuliin kiedottuna, ei aivan tässä maailmassa, pelkkää tramadolia kuluttava unissakävelijä. Ja kun perjantaiaamuna kotiudun, aion palata siihen tilaan ja häivyttää kaiken mikä vainoaa minua nyt kun olen pakosta selvin päin jopa ilman alkoholia. Tiedossa on vielä vajaa viikko pumpulissa ennenkuin pillerit loppuvat. Sitten vaihdan taas alkoholiin ja yritän selvitä vieroitusoireista.

Juon loputtomiin kahvia, täällä kun on ihmekahvikone joka jauhaa pavut valmiiksi erikseen jokaista kuppia varten. Normaalisti en kahviin juuri koske, se sekoittaa päätäni liikaa ja laittaa tärisemään. Jostakin syystä paljon käyttämäni kofeiinitabletit eivät tee samaa efektiä.

Olisi kirjoitettavaa kuten olisi puhuttavaa terapiassa, mutta en kirjoita niitä asioita yhtään sen enempää kuin puhun niitä terapeutille. Jos sitä ei enää koskaan mainitse ja sen kieltää ja sitä lakkaa ajattelemasta, niin se lakkaa olemasta, eikö niin?

Nyt kun koulut on alkaneet, niin ärsyttää kun virtuaalitalleja ei päivitetä. Tekee tarinoiden kirjoittamisen hyvin  hankalaksi. Eilinen introtarinani luettiin puoleen väliin ja siihen se jäi. Mutta sille on jokatapauksessa kirjoitettava jatkoa, kisat on liian pian, pitää treenata. Mutta tarvitsisin rahaa, varusteisiin!

Hain keskiviikkona viiniä ja rommilikööriä. Niillä yritän pärjätä tiistaihin asti, jonka jälkeen en tarvitse alkoholia. Voi luoja että väsyttää. Haen toisen lasin punaviiniä ja koitan aloittaa kirjoittamisen.

Eilen sattui kammottava tragedia. Olin juuri saanut siirrettyä kaksi kylmäveristäni eräälle virtuaalitallille, kun se talli äkisti TUHOUTUI!! Eli periaatteessa hevoseni kuolivat, nyt koitan vain herättää niitä henkiin rekonstruoimalla niitä vanhan koneen kuvista ja muistitiedosta. Toisen luonne on kaikkein vaikein, kun se ei ollut minun kirjoittamani.

Menin senverran shokkiin illalla, että otin 8mg rivatrilia, josta ei kylläkään tullut kuin lisäahdistusta. Nyt juon olutta ja alan hevoseni koottuani etsiä niille uutta tallipaikkaa. Tuohon en enää luota.

Sitä ennen kuitenkin näytti olevan joitakin facebook-muistiinpanoja tehtävänä...

Tänään ei kaupungiltakaan saa edes viiniä, joka on ihan lopussa. Täytyy tyytyä Siwasta haettuun olueen, siideriinkään ei ole enää varaa tuhlata vähäisiä rahoja. Kaipa teen sitten maanantaina viininhakureissun, samalla voisi lähettää postikortin pikkuveljen ex-tyttöystävälle, kun asiaa vähän suunnittelin kun hän mainitsi facebookissa rakastavansa saada postikortteja.

Lääkehaku siirtyi keskiviikoksi, joten tiistai on sitten ihan orpo päivä... Skippaisinko terapian jälleen? Antaisi aihetta kirjoittaa pitkiä analyysisähköposteja. Jos jaksan sitäkään. Muutenkin kaikki mailit on kirjoittamatta, enkä edes muista kenelle kaikille pitäisi kirjoittaa.

Tästä tulee todennäköisesti taas ikuisuuden pitkä päivä, niinkuin sunnuntait aina. Ei ole edes ruuanlaittoa ohjelmassa, kaipa kirjoitan taas läpi päivän hoitotarinoita. Omatkin tallit pitäisi tietysti hoitaa, mutta katsoo nyt jaksanko vielä. Päässä pyörii jo seuraavan tarinan aloitus. Nopeasti kirjoittamaan ennenkuin se katoaa.

Tässä eräänä päivänä piknikillä Tuomiokirkkopuistossa itkin punaviinin voimin sitä miten tunnen olevani häkissä, kahlittu kotiin ja yhteen ihmiseen ja yksinäisyyteen ja itsenäisyyden menetykseen - haluaisin niin vain olla kuin ennen, lähteä yhtäkkiä oman mielen mukaan, käydä baareissa kirjoittamassa niinkuin silloin ennen ja tavata ihmisiä. Mutta minusta on tullut liian väsynyt siihenkin, on niin helppo olla koneella ja juoda vain, ei tarvitse vaivautua liikkumaan mihinkään, näyttämään miltään. Nytkin voisin kai lähteä jos haluaisin. Mutta mihin minä tästä haluan. Ehkä jos olisi teleportti...

Sosiaalisuus on kyllä tavallaan jäänyt päälle, ehkä nyt pitäisi roikkua jossain chatissa... Vieläköhän tämä uusi kone paiskaa ulos kun yrittää kirjautua, vai oliko vika vanhassa? Toisaalta se on taas sitä samaa paskaa, ei siellä mitään kunnon keskustelua saa aikaan. Ne kyttää kuvaa ja kyselee samoja. Ja valeidentiteetillä pitäisi itse aloittaa keskustelu mikä on nöyryyttävää ja usein turhaa. Huoh. Mieluummin menisin tottapuhuen sinne baariin.

Mutta niin... Olisi tarkoitus mennä isän ja hänen vaimon kyydillä iltapäivällä ja tulla pikkuveljen ja hänen tyttöystävän kyydillä illalla takaisin. Niin ei tarvitsisi kai koiraakaan ottaa mukaan, vaikka kivahan sen olisi siellä pihalla olla - mutta ei sitä saisi sisälle viedä kuitenkaan sotkemaan paikkoja ja kaikki olisi niin hankalaa.

Mietin vielä tuota sairaalaa. Se oli ensimmäinen kerta kun sai ihan luvan kanssa olla hullu. Ihme että siellä, sehän oli vain avoin kriisiosasto, kun kapungin suljetullakin vielä kysyttiin että miksi käyttäydyn kuin hullu. No luulin että se kuului pakettiin! Jos ensimmäinen asia mitä tehdään on heitetään eristyskoppiin ja viedään kaikki vähänkin kova materiaali rintsikoita ja kihlasormusta myöten ja tuikataan piikillä rauhoittavaa, niin eikö siinä kokematon teini luule joutuneensa oikealle hullujenhuoneelle?

Olin siellä vielä monesti myöhemminkin, usemmiten M1-lähetteillä jotka purettiin kesken sen tarkkailuajan. En olisi varmaan koskaan saanut Sormusten Herraa luettua, ellen olisi kerran viettänyt siellä täyttä tarkkailuaikaa - mikä kertoo jotain periaatteessa jumaloimani kirjan tylsyydestä. Tai enhän minä sitä kirjaa jumaloi, henkilöt olivat kaksiulotteisia, kuin paperinukkeja, puhuivat kaikki samaan tyyliin eivätkä antaneet mitään tarttumapintaa. Klonkun ja Frodon tragediakin jäi perin pinnalliseksi. Siihen on vain tottunut leffat nähtyään että henkilöissäkin oli syvyyttä, ja miltei uskoo sitä kirjastakin, mutta illuusiohan se on.

Kai se sopii, Klonkun tarina, periaatteessa, hullujenhuoneen riuduttavaan ilmapiiriin. En saanut koskaan selvää, ketkä siellä olivat kroonikoita, kun olin aina niin sekaisin sinne joutuessani, kun taas avo-osastolla samat naamat vilkkuivat kerta kerran jälkeen (ja olen ollut siellä, sanotaanko, viitisentoista kertaa, ellen enemmän). Taisin sanoa jo, että nyt olen tehnyt kohta ennätyksen, kun en ole ollut siellä yli vuoteen.

Kello ei ole vielä kuutta, kun olen jo aloitellut punaviinillä. Lääkäri toi katkoa taas esiin viime käynnillä, mutta mitä minä siellä, kun en käytä kipulääkkeitä enkä ryyppää sekopäisesti, enkä halua juoda yhtään tämän vähempää. Eilen ja edellispäivänä en juonut juuri mitään. Nyt on taas hanapakkaus, huomasin vain että pitää katsoa missä lasiaan pitää, tämä uusi kone kun puhaltaa lämmintä ilmaa juuri siihen missä normaalisti pidän sitä.

Ehkä alan kirjoittaa taas hoitotarinaa. Tämä aamuhetki on sopivan rauhallinen siihen.

Kaapissa olisi alkoholiakin mutta minä juon nyt vissyä. Ainakin aluksi. Tänään on mentävä taas terapiaan ja tuntuu kuin viime kerrasta olisi vain hetki, vaikka se oli viikko sitten. Mutta kaupunkireissulla on hyvä samalla hakea bentsot ja uusi hanapakkaus punaviiniä.

Meillä on "parvekkeen" (ranskalainen) ovi auki ja minä olen kääriytynyt äkillisessä viileydessä sairaalan aamutakkiin. Varastin sen viime kerralla psykiatrisella ollessani. Hurja miten siitä on kauan kun olin siellä viimeksi, yli vuosi! Taitaa olla jo ennätys. Katkolla tosin olin viime syksynä.

Ai niin, nyt on syntymäpäiväni :) Isovanhemmilta tuli jo eilen kortti ja lappu että he ovat laittaneet 100 euroa tililleni. Se helpottaa huomattavasti tästä kuukaudesta selviytymistä.

Koko yö aikaa kirjoittaa. Aamulla luultavasti nukun jonkin aikaa. Pitää käydä tekstin kimppuun heti, ennen kuin inspiraatio katoaa.